La fleur que tu m’avais jetée
dans ma prison m’etait restée.
Flétrie et sèche, cette fleur
gardait toujours sa douce odeur;
et pendant des heures entières,
sur mes yeux fermant mes paupières,
de cette odeur je m’enivrais
et dans la nuit je te voyais!
Je me prenais à te maudire,
à te détester, à me dire:
pourqui faut-il que le destin
l’ait mise là sur mon chemin!
Puis, je m’accusais de blasphème,
et je ne sentais en moimème,
je ne sentais qu’un seul désir,
un seul désir, un seul espoir:
te revoir, o Carmen, oui, te revoir!
Car tu n’avais eu qu’a paraître,
qu’a jeter un regard sur moi,
pour t’emparer de tout mon être,
o ma Carmen! Et j’etais un chose à toi!
Carmen, je t’aime!
Bizet, Georges (1838-1875)
La fleur que tu m’avais jetée
Other titlesDon Josén kukkaisaaria oopperasta Carmen
Cycle / collectionCarmen
Composition year1873-74
First performance3.3.1875
EnsembleTenor, orchestra or piano
Published1875
AboutDon Josén kukkaisaaria on oopperan toisesta näytöksestä. Hän palaa vankilasta, jonne on joutunut päästettyään pidätetyn Carmenin pakenemaan. He ovat sopineet tapaavaansa pienessä kapakassa. Näin tapahtuu, mutta rakkauskohtauksen katkaisee trumpettien iltasoitto, joka merkitsee sotilaille paluukäskyä kasarmille. Carmen ei ymmärrä, vaan loukkaantuu, kun Don Josè aikoo käskyä noudattaa. Tämä aaria on tenorimme vastaus. Hän muistelee heidän ensimmäistä tapaamistaan. Carmenia töllistelevät "sillä lailla" kaikki sotilaat, paitsi Don José. Siksi Carmen heitti akaasiakimppunsa juuri hänelle. Ja se riitti. (EP)
Translator
LanguageFinnish
Terms of useAllowance for use must be granted by the translator
Singable translationNo
Kukka, jonka silloin heitit minulle
oli mukanani vankeuteni aikana.
Lakastuneena ja kuivanakin se kukka
vielä säilytti suloisen tuoksunsa;
ja loputtoman pitkinä tunteina,
maatessani silmät suljettuina
se tuoksu huumasi ja hurmasi minut;
oli kuin olisin yöllä nähnyt sinut!
Rupesin kiroamaan sinua,
inhoamaan sinua, kysymään itseltäni,
miksi ihmeessä kohtalo
oli juuri sinut lähettänyt minun tielleni!
Sitten syytin itseäni pyhän häpäisemisestä,
enkä pystynyt sisimmässäni tuntemaan
enää kuin yhden ainoan himon,
yhden ainoan himon, yhden ainoan toivon:
nähdä sinut jälleen, Carmen!
Sillä eihän sinun tarvinnut kuin näyttäytyä,
ja lävistää minut katseellasi,
kun jo valloitit minut aivan kokonaan,
oma Carmenini! Ja siitä lähtien kuulun sinulle!
Carmen, minä rakastan sinua!
oli mukanani vankeuteni aikana.
Lakastuneena ja kuivanakin se kukka
vielä säilytti suloisen tuoksunsa;
ja loputtoman pitkinä tunteina,
maatessani silmät suljettuina
se tuoksu huumasi ja hurmasi minut;
oli kuin olisin yöllä nähnyt sinut!
Rupesin kiroamaan sinua,
inhoamaan sinua, kysymään itseltäni,
miksi ihmeessä kohtalo
oli juuri sinut lähettänyt minun tielleni!
Sitten syytin itseäni pyhän häpäisemisestä,
enkä pystynyt sisimmässäni tuntemaan
enää kuin yhden ainoan himon,
yhden ainoan himon, yhden ainoan toivon:
nähdä sinut jälleen, Carmen!
Sillä eihän sinun tarvinnut kuin näyttäytyä,
ja lävistää minut katseellasi,
kun jo valloitit minut aivan kokonaan,
oma Carmenini! Ja siitä lähtien kuulun sinulle!
Carmen, minä rakastan sinua!